kaikki menee aina niin hienosti. Mutta mites täällä oikeessa elämässä. Ei menny meillä tasskaan niinkuin oli suunniteltu. Ei tule meille tammivaavia vaikka testit niin kovasti ensin lupaili. Täytynee tähän todeta, että kyllä ne naisen/äidin vaistot vaan toimii ja tietää jos kaikki ei ole hyvin. Ja niinhän se oli nytkin ja kemialliseksihan tämäkin raskaus jäi. No sain sentään äitien päivän iloita ja käydä kertomassa meidän pienille enkeleille kuinka heille tulee sisarus jos kaikki menee hyvin.
Mistä nyt löytäisin voimaa käydä kertomassa ettei kaikki taaskaan mennyt hyvin. En tiedä mistä johtuu mutta tämä kemiallinen on ollu äärettömän kova paikka tuntuu ettei tästä pääse yli ollenkaan. En ole vielä saanut edes polille soitettua testin tulosta.
Seuraavaan PAS:n ajattelin pyytää josko saisin lugejen lisäks kortisonin ja gonapeptylin ja ehkä voisin minidisperiinistäkin vihjasta. Mutta kun minun tuurin tietää niin taas sattuu se lääkäri joka ei ole suostuvainen mihinkään mitä kysyy/ehdottaa. Kaikkea on hänen mukaansa niin tutkittu eikä ole hyötyä. on se vaan kumma kun kuitenkin toisille samista asioista o ollu apua. Ei kai se ota eikä annakaan jos kokeilee.
Mitäpä tässä nyt muutakaan voi kun koittaa nollata ajatukset ja ota seuraava askel. Vielä minusta kerkeää äiti tulla ennen seuraavaa äitien päivää.. JOS HYVIN KÄY!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti